Sikarikerhossa mietittiin mikä seksuaalinen suuntautuminen olisi jos vaikka Helmeri olisi kiinnostunut muunsukupuolisesta, Kevin kutsutaan tietenkin paikalle kertomaan ja Kevin vastaa miettimättä että hetero

Muut ihmettelee mutta niinhän se on, heteroseksuaali on kiinnostunut eri sukupuolesta kuin omastaan. Kysyvät sitten vielä miksi Kevin itse sanoo olevansa homo vaikka on muunsukupuolinen ja kiinnostunut miehistä. Kevin vastaa että periaatteessa oikeampi termi olisi hetero tai bi mutta on kiintynyt homoidentiteettiin koska on ollut homo pitkään ja muunsukupuolinen vasta hetken aikaa, oman identiteetin käsittely on vielä vaiheessa, kertoo vielä että termistö ei ole ajan tasalla ja on osin ongelmallista.