
Nelliski kirjoitti:Jukasta on nyt vaikee sanoo pelaako se ihan kaksilla korteilla ja kerää vaan matskua jota rientää sit kertomaan Krisulle vai ottaako se siihen oikeasti etäisyyttä ja yrittää aidosti hengailla avoimin mielin Tarinan kanssa koska Eeviskin tästä tykkää. Aamulla en uskonut vilpittömyyteen mutta nyt se on päivän aikana ollut tuossa jo useamman kerran juttusilla hyväntuulisena. Eiköhän se silti juoruile muille sopivan tilaisuuden tullen.

Hartsa76 kirjoitti:chicago kirjoitti:Kronos kirjoitti:Siellähän alkaa jo olemaan melkoinen keskustelurinki vessassa. Myös Eevis ja Jukka liittynyt seurueeseen.
Jutustelu menikin paljon keveämpään suuntaan.
Aikaisemmin siis Tarina jutusteli Kevinille, että olisi hyvä jos muutkin ottaisi asioita puheeksi Krisun kanssa kun siltä tuntuu. Kevin näin lupasikin tehdä, kun ajatteli, ettei esim. Milla ja Eevis ole sellaisia jotka ottaisivat puheeksi vaikka samoin kokevat.
Joukkolynkkauksessa se voima piilee
Sinulla taitaa olla melkoiset antipatiat Tarinaa kohtaan, koska tuonkin onnistuit vääntämään joukkolynkkaukseksi.



Jänkäjoonas kirjoitti:Minun pitää tähän väliin sanoa kiitos kaikille päivystäjille. Nellisk, Gee ja kumppanit. Olette ihania





IleTku kirjoitti:Kylpyhuoneessa menossa joku seinään tuijotus riitti!![]()
![]()

Jamppa kirjoitti:IleTku kirjoitti:Kylpyhuoneessa menossa joku seinään tuijotus riitti!![]()
![]()
Mitä sitten?






Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa