Asukkaat olivat menneet nukkumaan. Noin 10 minuutin "nukkumisen" jälkeen kuulutus: Rangaistus on päättynyt. Pääsivät siis kahleista eroon.
Kaikki näin ollen jälleen pystyssä ja pääsevät omiin sänkyihinsä, tai kuka minnekin menee (E-L & J).



Mira totes myös aiemmin illalla että sitten kun heillä on vaikeaa eli nikotiinit viety niin niiden jotka ei käytä nikotiinia ei sitten tarvi tulla kyselemään että miten voit, sanoi tämän tosin kun paikalla oli vain Tupu niistä jotka nikotiinia ei käytä joten toivottavasti ymmärtää kertoa sen ihan rauhallisesti kaikille, ei nuo ajatustenlukijoita ole.
Nopeesti se unohtuuu
Krisu miettii että pahin hänelle vois olla että tyttöystävä tulisi vaikka oven taakse eikä pääsisi juttelemaan, siitä seurasi varmasti jopa itku. Krisu kehuu tyttöystävää että on maailman kiltein eikä koskaan ala riitelemään vaikka tietääkin yleensä aina paremmin. Jukka miettii Eevistä ja sanoo että tavallaan se heidän välinen läheisyys tuntuu aidolle ainoalle asialle talossa ja on pakokeino, tunnesidettä ei vielä juurikaan ole mutta se läheisyys on usein ainoa paikka jossa voi vaan olla, ei tarvitse suorittaa. Krisulla mennyt uusiksi ajatukset omista vahvuuksista, luuli että on siten vahva ettei tule ikävä ja että räjähtää kolmessa päivässä jollekin ituhipille. Pikkusen mennään sääntöjen rajamaille sitten kun toteaa että toivottavasti ituhipit lähtee eka ja Jukka vastaa että toivottavasti.






Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa