Päällikkö hoitaa vielä tuoreet paristot ja vesikannun + mukit sviittiin vipeille yöksi ja aamuksi. Keittiössä syödään maailman parasta liian kovaa suklaamoussea.
Jukka on flunssassa, oli jo aamulla ja mietinkin tossa päivällä että aika huonoa pelisilmää ettei siltä kielletty ruorivuoroa ja oli vielä tosi pitkän vuoron jossain kohtaa. No, on sillä sitten viikonloppu aikaa sairastaa ja levittää tautia ennen ens viikon tehtävää.
Päällikkö saanut hommansa hoidettua ja vaihtanut siviilit päälle. Jalat on kipeet, mietiskelee paljonko tulee askeleita päivässä tuossa hommassa. Teetä keittelee vielä itselleen.
Huomenna on tehtävässä ilmeisesti lyhyempi päivä, aamupuuro tarjoillaan ala carte-tiloissa ja sen jälkeen seuraava ilmoitettu tapahtuma ohjelmassa oli saapuminen Helsinkiin. Krisu luettelee mitä kaikkea puuron kanssa laitetaan tarjolle. Anun kivut on helpottaneet, halleluja vip-jeesus paransi hänet
Tupu saapuu pöytään ja mietiskelee että henkilökunnalla ei ole puuroa eikä leipääkään ole aamupalalle, näkkärillä mentävä ja huomenna pääsevät kauppaan.