Aika rauhalliset bileet ollut tähän mennessä ilmeisesti ja mitä nyt tunnin verran seurannut. Lassemiettii miksi Juhani ei juo kun näyttää siltä ja vois olettaaa että jois. Taavi sanoo no tä on peliä, mutta pehmentää tuota lausuntoa pohtimalla voi olla että jollekin ei vaan sovi tai ei jostain syystä voi. Johon Sami sanoo : Tai jos ei vaan halua. Jasmiina sitä mieltä että tällä viikolla bondannut Sannin kanssa kun alussa ei edes tiennyt kuka on ennenkun pyydetiin eka kertaa kait päiväkirjahuoneeseen.
Taavikin innostuu polttaa , Anssi kysykin mitä vittua sä teet. Sai naksu tupakkeja joita Lasse tuonut Libanonista joita ei enää myyty EU:ssa moneen vuoteen.
^Ei nyt ainakaan loppuillasta. Jotain pientä kai ollut mutta voi olla että varovaisia tuon suhteen juuri tuon takia. Piti ensin pitää rinkiä jossa jokainen sanoo jostai negaa ja posia , sitten muuttivat että pelkkää posia mutta ekan kierroksen jälkeen päättävätkin pelat pullonpyöritystä.
Aki joutu menemään käsiseisontaan jonka jälkeen kysyi minkä ikäisenä Sami veti käteen ekaa kertaa. Late antoi thetävän Lasselle suudella kauneinta ihmistä, Johon Taavi tokais että ne on kaikki lähtenyt jo, Lasse päättää suudella Taavia.. Vähän niin kun ei yllättäen seksin ympärillä pyörii nämä kysymykset. niinkun näissä aina.