Kirjoittaja Anukka » 17.05.2021 14:43
Eli ennen banaanien talon valtausta oli kisa.
Päiväkilpailu: Eliminaattori
Päivän tehtävässä eliminoitte toisianne ulos kilpailussa heittämällä pingispalloja kuvienne edessä oleviin kuutoihin. Viimeisenä peliin jäänyt asukas voittaa. Jokaisella asukkaalla on oma kuutio, joka on merkitty hänen omalla valokuvallaan. Kun asukkaan omassa kuutiossa on kolme palloa, hän putoaa pelistä pois. Palloa ei saa heittää suoraan kuutioon, vaan sen täytyy kimmota ainakin kertaalleen lattian kautta ennen kuin se osuu koriin.
Terveisin, Big Brother
Lisäohjeet:
Mikäli asukkaiden kuutioihin menee palloja virheellisten heittojen takia, väärin heitetyt pallot tulee poistaa kuutioista. Eliminoitu asukas siirtyy pelialueen ulkopuoliselle penkille kannustamaan muita kilpailijoita. Kilpailu käydään yhtäaikaisesti. Kilpailun alussa pallot heitetään kauimman heittoviivan takaa. Mikäli kuulette äänimerkin [kuuluu pling], voitte siirtyä keskimmäisen heittoviivan taakse. Mikäli kuulette toisen äänimerkin [kuuluu pling], voitte siirtyä lähimmän heittoviivan taakse. Palloja voi käydä keräämässä pelialueelta milloin tahansa. Kilpailun aikana käytetään tehtäväalueen vessaa ja päiväkirjahuonetta. Kilpailu alkaa erillisestä ilmoituksesta.
Aleksi voitti.