Yhdeksäs viikkotehtävä: Kaikki paitsi neulominen on turhaa

Keskustelua vuoden 2020 tehtävistä

Yhdeksäs viikkotehtävä: Kaikki paitsi neulominen on turhaa

ViestiKirjoittaja Nelliski » 02.11.2020 10:20

Timo lukee Isoveljeltä saapuneen kirjeen.

“Varallisuus ei lisää onnellisuutta ja länsimainen tavaratulva voi aiheuttaa jopa ahdistusta. Big Brother on tehnyt teille palveluksen ja vienyt teiltä kaiken ylimääräisen… ja vielä vähän päälle”, kirjeessä kerrotaan.

Tällä viikolla Big Brother -talossa käytössä oleva Rahna on asukkaille tärkeämpää kuin koskaan, sillä he voivat hankkia sillä takaisin henkilökohtaista omaisuuttaan ja BB-talon irtaimistoa.

Asukkaat saavat joka päivä yhden henkilökohtaisen Rahna-kolikon. He saavat ostaa Rahnalla takaisin minkä hyvänsä menetetyn esineen tai asian. Valinnasta ei saa neuvotella muiden kanssa, eikä sitä saa paljastaa muille.

Ensimmäiset kolikkonsa he saavat talossa olevasta Rahna-purkista. Jokainen käy erikseen ilmoittamassa päiväkirjahuoneeseen takaisin haluamansa tavaran tai asian. Lisää Rahnaa asukkaat voivat tienata päivätehtävistä.
Viimeksi muokannut Nelliski päivämäärä 02.11.2020 15:12, muokattu yhteensä 1 kerran
Tunteisiin, sisimpääni matkustan
Avatar
Nelliski
Kahdeksannen viikon asukas
Kahdeksannen viikon asukas
 
Viestit: 5284
Liittynyt: 16.02.2019 11:43

Re: Yhdeksäs viikkotehtävä: Kaikki paitsi neulominen on turh

ViestiKirjoittaja Nelliski » 02.11.2020 15:11

Asukkaat kokivat karun herätyksen maanantaiaamuna. BB-talosta oli riistetty kaikki materia kahvinkeitintä ja tuoleja myöten. Myöskin kaikki hygieniatuotteet ja ruuat olivat kadonneet.

Asukkaita pyydettiin sulkemaan makuuhuoneen ovet ja hetken päästä myös lakanat ja makuuhuoneen tavarat olivat kadonneet.

Asukkaat saavat joka päivä yhden Rahalaitos-kolikon eli rahnan, jolla he voivat ostaa Isoveljeltä takaisin talon irtaimistoa tai henkilökohtaisia tavaroitaan. Lisää rahnaa voi tienata päivätehtävistä ja salatehtävistä.

Isoveli sulkee ensin asukkaat makuuhuoneeseen ja tämän jälkeen kutsuu heidät kokoontumaan olohuoneen sohville.

Olohuoneessa heille paljastuu jännittävä näky. Sinne on ilmestynyt neljä mallinukkea, kaksi aikuista ja kaksi lasta eli koko muovinen perhe.

Joppe lukee Isoveljen kirjeen koko porukalle

. Viikkotehtävänä asukkaiden tulee neuloa mallinukkeperheelle korrektisti peittävät vaatteet eli sellaiset, joissa perhe voi viikon päätteeksi poistua Big Brother -talosta ja kävellä halki REDIn ostoskeskuksen ilman vartijoiden väliintuloa.

Mallinukkeperhe puetaan vasta viikkotehtävän päätteeksi Big Brotherin erillisestä ilmoituksesta. Ennen sitä nukkeperheeseen ei saa koskea.

Asukkailla on 5 minuuttia aikaa päättää, millä prosenttiosuudella viikkobudjetistaan lyövät vetoa. Panoksen on oltava vähintään 25% ja enintään 99% viikkobudjetista.

Asukkaat eivät ensin osaa päättää budjettia, koska tehtävä tuntuu haastavalta. Asukkaat pallottelevat 25%, 50% ja 60% välillä. Koska selkeää ratkaisua ei synny, he päätyvät lopulta siihen, että Joel ilmoittaa prosentit Isoveljelle eikä kerro prosenttiosuutta muille asukkaille.

Joel ilmoittaa Big Brotherille pk-huoneessa prosenttiosuuden olevan 99%! Pikku jekku siis muille asukkaille!
Tunteisiin, sisimpääni matkustan
Avatar
Nelliski
Kahdeksannen viikon asukas
Kahdeksannen viikon asukas
 
Viestit: 5284
Liittynyt: 16.02.2019 11:43

Re: Yhdeksäs viikkotehtävä: Kaikki paitsi neulominen on turh

ViestiKirjoittaja Hekku » 05.11.2020 21:11

Lisätehtävä loppumetreille – mallinukkeperheen rakas lemmikki on löytynyt!

BB-talon asukkaiden viikkotehtävänä on ollut neuloa muoviselle mallinukkeperheelle korrektisti peittävät vaatteet. Neulepuikot ovat suhisseet kovaa vauhtia koko viikon, ja torstai-iltaan mennessä perheelle onkin valmistunut vaatteita päälleen puettavaksi.

Torstai-iltana asukkaat saavat Big Brotherilta kirjeen, jossa kerrotaan viikkotehtävään liittyvän mallinukkeperheen kadonneesta lemmikistä.

Mallinukkeperheen rakas lemmikki säikähti kaupungin hälinää ja livahti karkuteille juuri ennen viikkotehtävän alkamista. Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu, sillä ystävällinen shoppailija löysi sen tänään ostoskeskuksen liukuportaiden alta. Lemmikki lymyili siellä vahingoittumattomana, mutta pelokkaana ja kylmissään.

Lemmikki on nyt palautettu perheensä luokse, ja asukkaiden tehtävänä on vaatettaa myös se asianmukaisella tavalla.

Kirjeen lukemisen jälkeen asukkaat siirtyvät takaisin olohuoneeseen ja löytävät sieltä ison käärmeen. Etenkin Timo ilahtuu ja käpertyy suuren sinisen käärmeen viereen lattialle.

“No tottakai se on käärme”, Olli-Pekka ja Marko toteavat.

“Toi vaatii muuten ihan h*lvetisti”, Olli-Pekka kauhistelee nähdessään käärmeen koon.

“Ei tuu mittää”, Paula jatkaa lannistuneen kuuloisena.

Käärmeen koko saa asukkaat huolestumaan edessä olevasta neulomisurakasta.

“Mä luovutan”, Arttu huokaisee.

Ehtiikö koko perhe saada lämpimät vaatteet päälleen ennen viikkotehtävän loppua? Seuraa loppukiriä Ruudusta 24/7.
Avatar
Hekku
Viidennen viikon asukas
Viidennen viikon asukas
 
Viestit: 1586
Liittynyt: 16.02.2019 12:16
Paikkakunta: Vantaa


Paluu Tehtävät 2020

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron