Kahdeksas viikkotehtävä: Kabinettipeliä

Keskustelua vuoden 2020 tehtävistä

Kahdeksas viikkotehtävä: Kabinettipeliä

ViestiKirjoittaja Nelliski » 26.10.2020 20:18

Tällä viikolla asukkaat elävät poliittisessa kaksipuoluejärjestelmässä. Toinen puolue on hallituspuolue ja toinen oppositiopuolue.

Asukkaat eivät lyö vetoa viikkobudjetistaan, vaan viikkobudjetti on viikkotehtävän alkaessa 398 euroa. Hallituspuolue joutuu tekemään viikon mittaan valintoja, jotka vaikuttavat sekä talon vallitseviin olosuhteisiin että tulevaan budjettiin.

Puolueet muodostuvat seuraavalla tavalla:

Punainen puolue
Arttu
Marko
Timo
Vili
Julia

Sininen puolue
Ella
Op
Joel
Paula
Kristiina

Puolueen jäsenet käyttävät puolueen tunnusvärillä merkittyjä päähineitä.

Ensimmäisenä tehtävänä on miettiä, millaisia arvoja ja teemoja puolue ajaa. Puolueille täytyy myös keksiä parhaiten sen ideologiaa ja tavoitteita kuvaavat nimet. Sen jälkeen asukkaat suunnittelevat puolueelleen tunnuksen ja keksivät sille nasevan sloganin.

Kun molemmat puolueet ovat valmiita, järjestetään puolueiden esittäytymistilaisuus, jossa puolueet pääsevät tutustumaan toistensa arvoihin ja poliittisiin linjauksiin.

“Ihan sika hyvä”, Ella naurahtaa.

“Hauska tehtävä”, Marko komppaa.

“Mä en ymmärrä politiikasta mitään!” Julia parahtaa.

Asukkaat alkavat kertaamaan yhteisesti poliittisia termejä ja kerääntyvät heti omiin puolueisiinsa suunnittelemaan ideologioitaan.
Tunteisiin, sisimpääni matkustan
Avatar
Nelliski
Kahdeksannen viikon asukas
Kahdeksannen viikon asukas
 
Viestit: 5284
Liittynyt: 16.02.2019 11:43

Re: Kahdeksas viikkotehtävä: Kabinettipeliä

ViestiKirjoittaja Nelliski » 26.10.2020 20:19

Ensimmäisenä tehtävänä oli miettiä, millaisia arvoja ja teemoja puolueet ajavat. Puolueille täytyi myös keksiä parhaiten sen ideologiaa ja tavoitteita kuvaavat nimet, puolueelle sopiva tunnus sekä naseva slogan.

Maanantaina iltapäivällä järjestetyssä esittäytymistilaisuudessa puolueet pääsevät tutustumaan toistensa arvoihin ja poliittisiin linjauksiin. Ensimmäisenä oman puolueohjelmansa esittelee punainen puolue Kitinät veks, jonka slogan on “Huomisessa on tulevaisuus”.

Marko ja Arttu esittelevät puolueen arvoja, joita ovat tasa-arvo ja suora puhe. Lisäksi kaksikko julistaa:

“Jos me olemme hallituksessa, ensin tehdään työ, sitten tulee huvi!”

Seuraavaksi Julia esittelee puolueen poliittisia linjauksia, joista ensimmäinen on kestävä talous.

“Jos ostamme 15 pakettia juustoa, niin ei syödä niitä yhdessä päivässä, vaan säästellään”, nainen kertoo.

“Buu”, kuuluu yleisöstä räkänaurun saattelemana.

Seuraavaksi on vuorossa sininen puolue Maksimipuolue sloganillaan “Aina Maksimit!”.

“Mitä raha-asioihin tulee: aina maksimi!” Kristiina esittelee.

“Jos juustoa on, syödään kaikki juustot pois”, nainen ilmoittaa.

Puolueen maksimilinja pitää asian kuin asian suhteen, ja puolue painottaa maksimeja aina kunkin henkilökohtaisen mittapuun mukaisesti.

“Raha puhuu, ja löysät pois”, puolue summaa.
Tunteisiin, sisimpääni matkustan
Avatar
Nelliski
Kahdeksannen viikon asukas
Kahdeksannen viikon asukas
 
Viestit: 5284
Liittynyt: 16.02.2019 11:43

Re: Kahdeksas viikkotehtävä: Kabinettipeliä

ViestiKirjoittaja Nelliski » 26.10.2020 20:20

Puolueiden seuraavana tehtävänä on muodostaa hallitus. Pätevän hallituksen kokoamiseksi Isoveli järjestää asukkaille tiedollisen pätevyysvertailun.

Tiedollisesta pätevyysvertailussa eniten pisteitä saanut puolue muodostaa hallituksen, joka kokoontuu tänään myöhemmin kabinetissa, jossa nimeämisistä puhuminen ja niihin liittyvä juonittelu on poikkeuksellisesti sallittua.

Asukkaat näkevät olohuoneen televisiosta 10 kysymystä, jotka mittaavat heidän poliittista tietämystään. Heillä on hetki aikaa miettiä kuhunkin kysymykseen vastausta, minkä jälkeen vastaus kirjoitetaan liitutaululle. Big Brother antaessa luvan, molemmat puolueet näyttävät vastaustaulunsa. Oikeasta vastauksesta saa yhden pisteen.

Testaa itse, montako itse saisit oikein!

Pätevyysvertailun kysymykset

1. Kuinka monta kansanedustajaa Suomen eduskunnassa on?

2. Mistä vuodesta lähtien Suomi on ollut Euroopan unionin jäsen?

3. Minkä niminen oli Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti?

4. Minkä rotuinen on presidentti Sauli Niinistön koira Lennu?

5. Kuka poliitikko selitteli ristiriitaista vaalirahoituskommenttiaan sanoin: ”Se oli yleisvastaus”.

6. Mitkä ovat Suomen nykyiset hallituspuolueet?

7. Minkä niminen on Suomen nykyinen sisäministeri?

8. Kuinka monta pylvästä Eduskuntatalon julkisivussa on?

9. Minkä puolueen perustajana Veikko Vennamo tunnetaan?

10. Kenen poliitikon kuuluisia lausahduksia on: ”Puhun niin totta kuin osaan”?


Oikeat vastaukset

1. 200

2. 1995

3. Kaarlo Juho Ståhlberg tai K.J Ståhlberg

4. Bostoninterrieri

5. Matti Vanhanen

6. SDP, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP

7. Maria Ohisalo

8. 14

9. Suomen Maaseudun Puolue, hyväksytään myös Suomen Pientalonpoikien puolue

10. Anneli Jäätteenmäen
Tunteisiin, sisimpääni matkustan
Avatar
Nelliski
Kahdeksannen viikon asukas
Kahdeksannen viikon asukas
 
Viestit: 5284
Liittynyt: 16.02.2019 11:43

Re: Kahdeksas viikkotehtävä: Kabinettipeliä

ViestiKirjoittaja Nelliski » 26.10.2020 20:20

Poliittiset kysymykset olivat selvästi asukkaille vaikeita. Tiukkassa taistossa Paula pääsi loistamaan tiedoillaan.

Kitinät veks -puolue sai oikean vastauksen kysymyksiin 6. ja 5. Maksimipuolue puolestaan vastasi oikein kohtiin 1., 3., 5. ja 10.

Näillä vastauksilla hallituksen muodostaa Maksimipuolue, joka pääsee hallituksen kabinettiin juonittelemaan! Hallituksen kabinetissa jopa nimeämisistä puhuminen on sallittua!
Tunteisiin, sisimpääni matkustan
Avatar
Nelliski
Kahdeksannen viikon asukas
Kahdeksannen viikon asukas
 
Viestit: 5284
Liittynyt: 16.02.2019 11:43

Re: Kahdeksas viikkotehtävä: Kabinettipeliä

ViestiKirjoittaja Nelliski » 27.10.2020 07:10

Big Brother -talo on saanut ensimmäisen hallituksensa sinisestä Maksimipuolueesta. Hallitus kokoontuu maanantai-iltana ensimmäiseen budjettiriiheen.

Tällä viikolla asukkaat elävät poliittisessa kaksipuoluejärjestelmässä. Toinen puolue on hallituspuolue ja toinen oppositiopuolue.

Hallituspuolue valittiin Isoveljen järjestämän tiedollisen pätevyysvertailun avulla. Ellan, Olli-Pekan, Joelin, Paulan ja Kristiinan muodostama sininen Maksimipuolue päihitti pätevyydellään punaisen puolueen.

Viikkotehtävän ajan hallitus käy budjettineuvotteluja talon kabinettitilassa, jossa myös nimeämisistä puhuminen ja niihin liittyvä juonittelu on poikkeuksellisesti sallittua.

Hallitus joutuu tekemään budjettiriihessä kiperiä päätöksiä, jotka vaikuttavat viikkobudjetin suuruuteen, asukkaiden arkeen ja elinolosuhteisiin BB-talossa.

Budjettineuvottelun lisäksi hallitus valitsee joukostaan BB-talolle pääministerin ja varainministerin.

Budjettiriihen jälkeen hallitus kutsuu opposition täysistuntoon, jossa käydään läpi tehdyt leikkaukset ja päätökset. Oppositiolla on täysistunnossa mahdollisuus esittää kysymyksiä ja kritiikkiä. He voivat myös kyseenalaistaa ja haastaa hallituksen tekemiä päätöksiä.

Punaisen oppositiopuolueen Kitinät veks muodostavat Arttu, Marko, Timo, Vili ja Julia.
Tunteisiin, sisimpääni matkustan
Avatar
Nelliski
Kahdeksannen viikon asukas
Kahdeksannen viikon asukas
 
Viestit: 5284
Liittynyt: 16.02.2019 11:43

Re: Kahdeksas viikkotehtävä: Kabinettipeliä

ViestiKirjoittaja Nelliski » 27.10.2020 07:10

Maanantaina alkaneen viikkotehtävän ajan asukkaat elävät kaksipuoluejärjestelmässä. Hallituksena toimii Maksimipuolue, joka kokoontui maanantai-iltana ensimmäistä kertaa budjettiriiheen. Budjettineuvotteluissa myös nimeämisistä puhuminen ja niihin liittyvä juonittelu on poikkeuksellisesti sallittua.

Maksimipuolueeseen kuuluvat Ella, Paula, Joel Kristiina ja Olli-Pekka.

Joel poistuu paikalta tarkistamaan Isoveljeltä kokouksen esityslistassa mainittuja yksityiskohtia. Paula uskaltautuu ensimmäisenä avaamaan juonitteluriihen miehen poistuttua paikalta. Nimeämisistä puhuminen ja niihin liittyvä juonittelu on sallittu ainoastaan talon kabinettitilassa, jossa hallitus käy budjettineuvotteluja.

“Eiks se oo, että kaikki uudet veks?” Paula ehdottaa.

Muut asukkaat eivät tiedä, että uudet asukkaat Julia ja Vili ovat tällä viikolla turvassa nimeämisiltä.

Kaikki myötäilevät Paulan mukana ja Olli-Pekka heittää ilmoille samantien toisen ehdotuksen.

“Marko ja Timppa”, mies huikkaa.

“Oho”, yllättynyt Kristiina kommentoi.

Paula muistuttaa muita, että juonittelumahdollisuus on ainutlaatuinen ja porukan kannattaisi sopia myös myöhemmistä nimeämisistä. Paula tiedustelee Kristiinan mielipidettä nimeämispisteisiin.

“Jos Markosta ja Timpasta pitää sanoa, niin Marko veks”, Kristiina päättää.

Juonitteluporukka laskeskelee nimeämispisteiden jakautumista Joelin palatessa Isoveljen juttusilta. Viisikko päättää antaa nimeämispisteitä Markolle, Julialle ja Vilille.

“Jos te pommitatte Marko ja Vili, niin me pommitetaan Julia ja Vili”, Ella ehdottaa.

Aikansa juoniteltuaan hallitus jatkaa neuvotteluja budjettiriihen parissa, jossa he tekevät päätöksiä viikkobudjetin suuruuteen, asukkaiden arkeen ja elinolosuhteisiin vaikuttavista leikkauksista.

Budjettiriihen jälkeen hallitus kutsuu opposition täysistuntoon, jossa käydään läpi tehdyt leikkaukset ja päätökset.
Tunteisiin, sisimpääni matkustan
Avatar
Nelliski
Kahdeksannen viikon asukas
Kahdeksannen viikon asukas
 
Viestit: 5284
Liittynyt: 16.02.2019 11:43

Re: Kahdeksas viikkotehtävä: Kabinettipeliä

ViestiKirjoittaja Nelliski » 27.10.2020 07:11

Asukkaat eivät lyö vetoa viikkobudjetistaan, vaan viikkobudjetti on viikkotehtävän alkaessa 398 euroa. Hallituspuolue joutuu tekemään viikon mittaan valintoja, jotka vaikuttavat sekä talon vallitseviin olosuhteisiin että tulevaan budjettiin.

Budjettineuvottelun lisäksi hallitus valitsee joukostaan BB-talolle pääministerin ja varainministerin. Maksimipuolue päätyy valitsemaan pääministerin perinteisesti arpapelillä, kivi-paperi-sakset-mittelöllä. Joelista nimitettiin pääministeri ja Kristiinasta varainministeri.

Hallitus esitteli oppositiolle budjettiriihensä ja taloa koskevat leikkaukset:

Talon kemikaalikuorman keventäminen:

Hygienia- ja kosmetiikkatuotteet, kuten kosteusvoiteet ovat tällä viikolla sallittuja, mutta tämän johdosta viikkobudjetti pienenee 50 eurolla.

Lämpimän veden käyttörajoitukset:

Tällä viikolla ei ole käytössä lämmintä vettä, mutta tämä taas säästi 50 euroa viikobudjetissa.

Verotus:

Talossa on nyt kofeiinivero eli jokainen kuppi/annos kahvia vähentää yhden euron viikkobudjetista. Tässä toisena vaihtoehtona oli nikotiinivero, mutta hallitus näki parhaaksi vähentää kahvin kulutusta eikä verottaa nikotiinista.

Oppositio ei esittänyt suuria vastalauseita, vaan oli selvästi tyytyväinen hallituksen päätöksiin. Opposition jäsenistä ainoastaan Vili ei puoltanut hallituksen linjausta kosmetiikkatuotteista.

Tällä hetkellä hallitus nauttii siis opposition luottamuksesta.
Tunteisiin, sisimpääni matkustan
Avatar
Nelliski
Kahdeksannen viikon asukas
Kahdeksannen viikon asukas
 
Viestit: 5284
Liittynyt: 16.02.2019 11:43

Re: Kahdeksas viikkotehtävä: Kabinettipeliä

ViestiKirjoittaja Nelliski » 27.10.2020 07:12

Big Brother -talosta viime sunnuntaina häädetyt Nona ja Marjatta ovat saaneet kumpikin antaa viimeisenä sivalluksenaan häädetyn herjan yhdelle asukkaalle.

Naiset valitsivat häädetyn herjan saajiksi Paulan ja Joelin. Heistä tulee tästä hetkestä lähtien Big Brother -talon kolmannen puolueen perustajajäsenet.

Paula ja Joel valitsevat puolueeseensa vielä yhden jäsenen siten, että talossa on jatkossa yksi neljän hengen puolue ja kaksi kolmen hengen puoluetta. Jäljelle jäänyt enemmistöpuolue muodostaa uuden hallituksen.

Kaksikko valitsi puolueensa lisäjäseneksi Artun.

Uuden puolueen jäsenet käyttävät vihreällä tunnusvärillä merkittyjä päähineitä.

Big Brother -talon kolme puoluetta ovat:

Punainen puolue, Kitinät veks – Marko, Timo, Vili ja Julia

Sininen puolue, Maksimipuolue – Ella, Kristiina ja Olli-Pekka

Vihreä puolue – Paula, Joel ja Arttu

Punaiset ovat nyt uusi hallituspuolue.

Vihreän puolueen tehtävänä on päättää millaisia arvoja ja teemoja puolue ajaa. Heidän tulee myös keksiä puolueen ideologiaa ja tavoitteita kuvaava nimi. Lisäksi he suunnittelevat puolueelle tunnuksen ja keksivät sille sloganin.

Myöhemmin vihreä puolue pitää muille asukkaille esittäytymistilaisuuden, jossa he kertovat arvoistaan ja poliittisista linjauksistaan.
Tunteisiin, sisimpääni matkustan
Avatar
Nelliski
Kahdeksannen viikon asukas
Kahdeksannen viikon asukas
 
Viestit: 5284
Liittynyt: 16.02.2019 11:43

Re: Kahdeksas viikkotehtävä: Kabinettipeliä

ViestiKirjoittaja playtupus » 27.10.2020 07:53

Jään odottamaan poliittista suhmurointia.
"Vain kaksi asiaa ovat äärettömiä - universumi ja ihmisten typeryys, enkä ole ensimmäisestä aivan varma."
-Albert Einstein
Avatar
playtupus
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3001
Liittynyt: 15.02.2019 22:02
Paikkakunta: Neuvoton city


Paluu Tehtävät 2020

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron