10.10.2020 KLO 21:20
Kuka nimesi ja kenet? Jälleen viisi asukasta häätöäänestykseen!
Tällä viikolla häädössä on yhteensä viisi asukasta, eli Sami, Kristiina, Timo, Marko ja Roope.
Keravalainen lastenhoitaja Sami, 27, keräsi yhteensä seitsemän pistettä, jotka tulivat Roopelta, Katilta, Olli-Pekalta ja Joelilta.
Kaksi pistettä antanut Roope kertoo pitävänsä Samista, mutta varjopuolena on, että vitsit ja jutut alkavat pikkuhiljaa ärsyttää. Roope ei myöskään näe miehen juttujen olevan täysin aitoja.
“Koen, että Samin kanssa pitää olla koko ajan valppaana”, Roope perustelee.
Kati antaa yhden pisteen Samille, vaikka tulee miehen erikoisen persoonan kanssa hyvin toimeen.
“Sami on tullut selkeästi pelaamaan ja koen hänet uhkana”, Kati selittää pistettään.
Olli-Pekka antaa Samille kaksi pistettä. Keravalaisen ylienergisyys ja tekonauru alkavat hiljalleen kyllästyttää.
“Olis helpompi puhua asioista jos Samia ei ois”, Olli-Pekka vetoaa.
Joelin perustelut kahdelle nimeämispisteelle ovat, että hän kokee tulevansa kaikista huonoiten juttuun Samin kanssa.
“Koen, että kun Sami saapuu keskusteluun hän kääntää keskustelun aina itseensä”, Joel lisää.
Vantaalainen sähköasentaja Kristiina, 21, sai Roopelta, Samilta, Katilta ja Ellalta kaikkiaan kuusi nimeämispistettä, mutta hybridi-tv:n katsojien antamat kaksi pelastuspistettä laskivat yhteispistemäärän neljään. Kristiina sai myös edellisellä viikolla katsojien pelastuspisteet.
Roopelta yhden pisteen perustelut ovat, että Kristiina on jäänyt etäiseksi ja käyttäytyy itsekeskeisesti.
Sami vuorostaan perustelee yhtä pistettään seuraavanlaisesti:
“Tunne yleisösi, sun ei kannata ihan joka kohdassa tulla neuvomaan. Juniori vähän on hyppinyt väärien ihmisten silmille”, Sami lataa.
Myös Kati nimeää Kristiinan, sillä he ovat toisilleen kaikista etäisimmät ja jatkuva neuvominen alkaa ottaa hermoon.
“Hänessä on myös sellaisia piirteitä, jotka nostaa mulla karvat pystyyn”, Kati listaa.
Ella perustelee kahta pistettään Kristiinalle sillä, ettei ole henkilökohtaisesti saanut häneen mitään yhteyttä. Ella kritisoi myös Kristiinan itsekästä käytöstä esimerkiksi ruoanlaiton suhteen.
“Mukava tyttö, mutta mun kanssa ei mitään yhteistä”, Ella sanoo.
Loviisalaisen eläintenhoitaja Timon, 53, neitsytmatka häätöäänestykseen käynnistyi viiden nimeämispisteen siivittämänä. Timon nimesivät Paula, Marko ja Ella.
Paula antoi Timolle kaksi pistettä, sillä kokee ettei eläintenhoitaja tykkää hänestä.
“Jos vegaani lähtee, keittiöhommat helpottuu”, Paula lisää syiksi.
Marko antoi kaksi pistettä, koska on huomannut Timon äksyilevän erityisesti hänelle.
“Meillä ei ihan kemiat synkkaa, vaikka itse haluaisin et ne synkkaa”, Marko perustelee.
Ellan yksi piste Timolle tulee siitä, että miehen tarinat alkavat toistaa itseään.
“Eikä välttämättä aina kuuntele muiden juttuja”, Ella sanoo.
Säkyläläinen yrittäjä Marko, 34, on mukana häätöäänestyksessä neljällä pisteellä. Ne hän sai Artulta, Timolta ja Kristiinalta.
Kristiinan yksi piste tulee siitä, että hänen mielestään kaksikko tulee vähiten toimeen talossa.
“Voiko sanoa että huonoimmat vitsit?” Kristiina tuumailee.
Timo antaa kaksi pistettä Markolle liiallisesta kaikkien kaveri -meiningistä.
“On sellainen ajatus, että puhuu kaikille just mitä he haluavat kuulla”, Timo lisää.
Myös Arttu antaa yhden pisteen, sillä kokee etteivät hänen ja Markon persoonat kohtaa.
“Ottaa liikaa haltuun ja käskyttää muita täällä”, Arttu perustelee.
Espoolainen elokuvateatterityöntekijä Roope, 22, on jo suorastaan häätökonkari. Nyt kolmatta kertaa häätöön joutuva Roope sai Artulta ja Samilta kummaltakin kaksi pistettä.
Sami antoi nimeämispisteitä Roopelle, vaikka he tulevatkin hyvin juttuun keskenään. Syyksi Sami mainitsee esimerkiksi sen, etteivät Roopen kaikki käytösmallit miellytä häntä.
“Roope puuhastelee selän takana ja on turhan draamanhakuinen”, Sami perustelee.
Arttua puolestaan ärsyttää Roopen tarve olla jatkuvasti huomion keskipisteenä.
“Hankaa mun persoonaa vasten”, Nivalan mies perustelee.
Myös Olli-Pekka ja Joel keräsivät kumpikin tahoillaan kaksi pistettä. Arttu, Ella ja Paula saivat kaikki yhden pisteen, joten ainoastaan Kati selvisi viidennestä viikosta ilman ainoatakaan nimeämispistettä.
Näin pisteet jakautuivat:
Kristiina: 2 Olli-Pekka, 1 Marko
Paula: 2 Timo, 1 Joel
Roope: 2 Sami, 1 Kristiina
Marko: 2 Timo, 1 Arttu
Sami: 2 Roope, 1 Kristiina
Kati: 2 Kristiina, 1 Sami
Timo: 2 Marko, 1 Paula
Olli-Pekka: 2 Sami, 1 Joel
Arttu: 2 Roope, 1 Marko
Joel: 2 Sami, 1 Ella
Ella: 2 Kristiina, 1 Timo







