Kirjoittaja Nelliski » 05.10.2020 18:12
Gurun opetuslapsi jaksaa retriitin osallistujat kahteen porukkaan, näissä pienryhmissä pitää keskustella lisää traumoista, miettiä miten trauma eniten haittaa elämää, mitä apua traumaan voisi olla ja voiko se jossain tilanteissa olla voimavara.
Olohuoneen puolella Kati, OP, Joel, Kristiina ja Roope eivät ensin oikein pääse vauhtiin. Opetuslapsen ohjeistus oli surkea ja puolet keskustelunaiheista meni ohi. Kati haluaa selvästi johtaa tilannetta ja kyselee muilta kuin olisivat haastattelussa. Keksivät jotenkin lopulta että OPn trauman aiheuttanut roisto onkin samalla retriitillä oleva mustiin pukeutunut Timo. Suunnittelevat miten OP voisi ottaa Timon onnistuneesti kiinni oven kohdalla ja trauma hälvenisi.
Tunteisiin, sisimpääni matkustan