Nelliski kirjoitti:Tuntuu että mökkiläisten salatehtävä ennakoi yhdistymistä ja tuli mieleen että onkos tästä toisesta putoamisesta sanottu samaa mitä Tiiasta sanottiin että asukas putoaa tapaamatta toisia ja näkemättä taloa? Noinkohan nuo meniskin taloon jo ennen suoraa lähetystä ja palkinto salatehtävästä on yhteisbibikset.
Sinin poistumisen myötä mahdollista on sekin, että tänään häädettävä asukas siirtyykin talon puolelle.
Tuskin tuotanto kuitenkaan haluaa finaaliviikolla olevan mukana ainoastaan kolme asukasta, joten jollakin tavalla Sinin lähtö on joka tapauksessa paikattava ja uuden asukkaan laittaminen taloon ei koronaviruksen takia helppoa ole.
Toki äänestäjät saattaisivat tuntea tulleensa kusetetuiksi mikäli tällä viikolla nähdään ainoastaan valehäätö, koska ainakin toistaiseksi on annettu ymmärtää, että käynnissä on nimenomaan häätöäänestys.