Sivu 1/3

Big Brother tulee taas – uudella kaudella täysin uudet säänn

ViestiLähetetty: 10.03.2022 13:14
Kirjoittaja IleTku
Big Brother Suomi tulee taas. Ohjelma palaa televisioon ensi syksynä. Haku uudelle kaudelle on auennut torstaina 10. maaliskuuta.

Tulevalla kaudella moni asia on talossa muuttuu täysin. Suurimpana uudistuksena Isoveli aikoo sallia taktikoinnin. Tavallisesti Big Brother -talossa kaikki vehkeily ja esimerkiksi nimeämisistä puhuminen on ollut kiellettyjen asioiden listalla.

Tulevalla kaudella 12 viikon pudotuspeliä ei voi voittaa ilman taitavaa pelisilmää.

Syyskuussa alkava kausi kestää 12 viikkoa, joten hakijoiden on sitouduttava viettämään talossa parhaimmillaan kolme kuukautta.

Taloon etsitään nyt rohkeita ja värikkäitä persoonia eri ikäluokista, ammateista ja kulttuuritaustoista. Neloselta kerrotaan, että potentiaalinen asukas ei pelkää sanoa mielipiteitään ääneen, vaan laittaa koko persoonansa likoon.

– BB-talo on kuin Suomi pienoiskoossa, eli taloon halutaan löytää monipuolinen kattaus ihmisiä laidasta laitaan. Tällä kaudella on oleellista, että asukkaat ovat tarvittaessa valmiita myös pelaamaan. Isoveli nimittäin saattaa jopa palkita asukkaita hyvästä taktikoinnista, eikä tulevaa kautta voi voittaa ilman taitavia peliliikkeitä.

– Keskiössä on kuitenkin edelleen tavoite tuoda yhteen joukko ihmisiä, joilla kaikilla on halu jakaa tarinansa, puolustaa mielipiteitään ja seistä sanojensa takana, ohjelman vastaava tuottaja Maarit Suominen Neloselta kertoo.

https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/126f627d-c036-49b5-bc80-3462500da87c

Re: Big Brother tulee taas – uudella kaudella täysin uudet s

ViestiLähetetty: 10.03.2022 19:15
Kirjoittaja Hekku
:jipii: :jipii: :jipii:

Re: Big Brother tulee taas – uudella kaudella täysin uudet s

ViestiLähetetty: 10.03.2022 20:26
Kirjoittaja lesmi
Yksi hyvä uutinen kaiken paskan keskelle :huisku:

Re: Big Brother tulee taas – uudella kaudella täysin uudet s

ViestiLähetetty: 10.03.2022 21:56
Kirjoittaja Hekku
lesmi kirjoitti:Yksi hyvä uutinen kaiken paskan keskelle :huisku:

Toivotaan että tämä peittoaa muut uutiset syksyllä :hali:

Re: Big Brother tulee taas – uudella kaudella täysin uudet s

ViestiLähetetty: 17.06.2022 09:26
Kirjoittaja IleTku
Tässä ovat uudet Big Brother Suomi -juontajat: suosittuun tosi-tv-ohjelmaan tulee merkittävä mullistus
Big Brother Suomi palaa ruutuun 4. syyskuuta.

https://www.is.fi/viihde/art-2000008891415.html

Re: Big Brother tulee taas – uudella kaudella täysin uudet s

ViestiLähetetty: 17.06.2022 12:55
Kirjoittaja Hekku
IleTku kirjoitti:Tässä ovat uudet Big Brother Suomi -juontajat: suosittuun tosi-tv-ohjelmaan tulee merkittävä mullistus
Big Brother Suomi palaa ruutuun 4. syyskuuta.

https://www.is.fi/viihde/art-2000008891415.html

Toivottavasti tulee hyvä ohjaaja kun Janne Virtanen lopettaa :tjaa:

Re: Big Brother tulee taas – uudella kaudella täysin uudet s

ViestiLähetetty: 17.06.2022 20:32
Kirjoittaja lesmi
Kaikki kelpaa mulle,kunhan vaan tulee uusi kausi

Re: Big Brother tulee taas – uudella kaudella täysin uudet s

ViestiLähetetty: 18.06.2022 05:22
Kirjoittaja DirtyDragon
lesmi kirjoitti:Kaikki kelpaa mulle,kunhan vaan tulee uusi kausi

Hyvin pitkälti samaa nieltä :jees:

Re: Big Brother tulee taas – uudella kaudella täysin uudet s

ViestiLähetetty: 09.08.2022 06:55
Kirjoittaja playtupus
EI enää pitkään tarvitse odottaa. :jipii:

Re: Big Brother tulee taas – uudella kaudella täysin uudet s

ViestiLähetetty: 10.08.2022 20:59
Kirjoittaja IleTku
playtupus kirjoitti:EI enää pitkään tarvitse odottaa. :jipii:


Juu ei kauan enää! :huisku: :huisku:

Ja nyt on kerrankin aikaa seurata kunnolla kun jäin täysin palvelleena eläkkeelle! :rockrock: :rockrock: