Kirjoittaja Anukka » 11.11.2020 12:41
Postia.
Hyppynarulorumaraton.
Äänimerkki kun tulee niin 2 pyörittää narua ja loput hyppii vuorotellen loruillen, kirjeessä oli muutama loru valmiina.
Tässä tarkemmin:
Tervetuloa 70-luvulle. 1970-luvulta alkaen suurimmassa osassa Suomalaisissa kotitalouksissa on ollut vähintään yksi televisiovastaanotin. Televisio hivuttautui myös lasten arkeen, kun muun muassa Pikku kakkonen sai ensiesityksestä 1977. Alkuaikoina ohjelmaa esitettiin vain kolme kertaa viikossa, joten lapset joutuivat viihtymään pääosin edelleen erilaisten leikkien parissa. Yhteisöllisen pihaleikkikulttuurin innoittamana tehtävänne onkin osallistua tänään hyppynarulorumaratoniin. Kun kuulette äänimerkin kaksi asukasta säntää pyörittämään hyppynarua pihakeinun edessä olevalle alueelle. Muut asukkaat ovat hyppijöitä, jotka menevät vuorotellen narun sisään hyppimään. Jos hyppijä epäonnistuu, hän joutuu narun pyörittäjäksi. Kun kuulette äänimerkin uudelleen hyppimisen voi lopettaa. Hyppynarua hypitään erilaisten lorujen tahtiin. Pyörittäjät lausuvat niitä seuraavassa järjestyksessä:
1. Nallekarhu, nallekarhu mene sisälle
2. Yöpartio, lieriö ja kartio
3. Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari
4. Bibikset kun tarjoutuu, OP sanoo muumuu
5. Omena, banaani, appelsiini
6. Possuja, possuja navetassa
7. Roope Ankka, Roope Ankka laskee rahojaan
Pyörittäjät saavat täydentää lorun oman muistinsa tai mielikuvituksensa mukaan.
Terveisin, Big Brother