Kirjoittaja Nelliski » 03.09.2019 14:11
Keittiössä tehdään ruokaa, ulkona osa makoilee, juttelee ja odottaa ruokaa. Tunnelma on rauhottunut oikeudenkäynnin jälkeen ja kaikki on hyvällä mielellä. Odottavat että tehtävän myötä tulee uusia varkaita mutta kukaan ei taida nyt ajatella että varkaita on koko ajan ollut kaksi erikseen toimivaa joista toinen on edelleen jäämättä kiinni.
Tunteisiin, sisimpääni matkustan